Löysin Hesarin nettisivujen kautta web-kameran, joka näyttää reaaliaikaista kuvaa Sanomatalon katolta Lasipalatsille päin. Oi, ihana Helsinki! Kotoisien kulmien arkisen liikenteen seuraaminen tuntui kertakaikkisen lohdulliselta ja sai vakuuttuneeksi siitä, ettei parempaa paikkaa olekaan kuin Paasikivenaukio. Ja kauniskin se on nyt, kun lunta näyttää olevan enemmän kuin tarpeeksi. Kuukausi Klosterneuburgin maaseudulla on mitä ilmeisimmin riittävästi karkoittamaan ulkomailla asumisen uutuudenviehätyksen ja näyttämään kotimaan suloisena lintukotona.
Arkadiankadun ja Mannerheimintien risteys Kampin keskukselle päin rahnustavine arjen sankareineen ja pimeyteen hohtavine Alkon ikkunoineen on ollut tietokoneen koko näytön suuruisena olohuoneessamme eilisestä lähtien. Maisema on tutuista tutuin - olen kävellyt Paasikivenaukion poikki satoja kertoja matkalla kotiin. On huojentavaa seurata täältä tuhansien kilometrien päästä, kuinka arkipäiväinen liikehdintä tutulla paikalla jatkuu päivästä toiseen. Siellä ne kaikki nytkin ovat! Juuri nyt sataa lunta, juuri nyt poliisiauto tekee rutiinikierrostaan Alkon kulmalla, juuri nyt nuo ihmiset kääntyvät tuosta Lasipalatsin kulmalta Kamppiin, ja koko ajan Bio Rexin valomainos välkkyy.
Helsingin katukuvan herkeämätön reaaliaikainen seuraaminen on kaiketi vähän säälittävää ja samalla varsin konkreettinen ulkomaillesopeutumisprosessin ilmenemismuoto. Se on epätoivoinen pyrkimys pysyä kotimaan kartalla ja elää samanaikaisesti siellä ja täällä. Jos aion kotiutua nahkahousujen maahan, olisi syytä sammuttaa tietokone ja katsella täkäläistä katukuvaa ihan livenä. Mutta ei ihan vielä.
Jonkinlaista ulkomaan ja kotimaan välillä rimpuilemista edustavat varmasti myös Klosterneuburgin suomalaiset joulumarkkinat, jotka Wienin Suomi-koulu järjesti kaksi viikkoa sitten. Oma nettikameran tuijotteluni asettuu mittakaavaan, kun näkee jopa parinsadan Itävallan-suomalaisen taistelevan myyjäisissä ruisleivästä ja salmiakista. Ja heistä moni on sentään elänyt täällä jo vuosikausia! Samaa synnyinmaan kaipuuta todistavat keskusteluni suomalaisen perhekerhon äitien kanssa. Kuulostaa siltä, että moni itävaltalaisen miehen nainut haahuilee joulun alla marketin hyllyväleissä paistonkestävää luumuhilloa etsiskellen. Kotoisia joulutorttuja kun pitäisi saada leivottua.
Kaukaa katsottuna jopa Alkon kulma on kaunis, ja Jälkiuunileipä on kullanarvoista, jos sitä saa kerran vuodessa. Viikon kuluttua lennämme jouluksi kotimaan kamaralle, ja ajattelin kyllä käydä katsomassa sitä Alkon kulmaa lähempää - olen nimittäin varma, että se herättää hellyyden tunteita ihan paikan päälläkin ja ilman nettikameran vaaleanpunaista linssiä.
Ps. Pystyin vain vaivoin välttämään kiusauksen soittaa jollekulle keskustassa päivittäin liikkuvalle ystävälleni ja pyytää tätä seisomaan ja vilkuttamaan Paasikivenaukiolle. Ehkä seuraan kameran kuvaa vielä pari päivää - jos joku vaikka menisi ja vilkuttaisi!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti